Tämä tyttö rakastaa kevättä! Ja silti, joka kevät minut valtaa pienempi tai suurempi masennuksen kaltainen olotila. En tiedä miksi, mutta niin on ollut aina. Luulisi, että pimenevä syksy aiheuttaisi samanmoisen olotilan, mutta rakastan syksyä, pimeneviä ja lämpimiä iltoja. Niissä on tunnelmaa! Mutta palataan kevääseen. Odotan kevättä aina kieli pitkällä, eritoten sitä vaihetta kun lumi on sulanut lähes kokonaan ja puihin alkaa muodostua silmuja. Se on lähestulkoon uudestisyntymisen tunne! Siihen on vielä aikaa, mutta ollaan kuitenkin jo helmikuussa menossa, joten kyllä se sieltä tulee!

Luonnon tarkkailu oli äitini lempipuuhaa. Hän opetti minulle ja siskolleni huomaamaan luonnon kauneuden. Kuuntelemaan lintuja, jotka enteilevät kevään tuloa, katsomaan talvella lumisia puita, kuinka ne muodostavat kauniin kuorrutetun maiseman. Kesän vihreys, siitä voi suorastaan imeä sitä raikasta tuoksua ja elinvoimaa. En aina ihan käsittänyt luonnon kauneutta niinkuin se on, enkä varmasti käsitä vieläkään, mutta äidin kuoleman jälkeen luonto ikäänkuin "puhuu" minulle. Huomaan asioita luonnossa ihan eri tavalla kuin ennen. Siitä olen iloinen.

Helmikuuta on varjostanut hiukan sairasteluni, mulla on ollut kohta kaksi viikkoa virtsatietulehdus, ja tänään saan siihen vihdoinkin lääkkeet. Koulussa olen koittanu käydä, mutta keskittyminen on huonoa kun olo ei ole hyvä. Nytkin pitäisi lähteä kouluun puolen tunnin sisällä, ja 16.15 pääsen ostamaan lääkkeet.

No kun kerran kirjottamisen makuun pääsin, niin jatketaanpa sitten hääasioissa. Tehtiin miehen kanssa viime lauantaina kutsukortit, ja vaikka ite sanonki niin niistä tuli hienot! :D Ja syy omakehuun on se, että me ei todellakaan olla mitään askartelijaihmisiä, mää inhosin koulussaki askartelua yli kaiken! Mutta jotenki tuntu kivalta ajatukselta tehdä ite kortit, ja niin me tehtiin yhdessä. Ne on yksinkertaset, mutta silti ihan tyylikkäät. Häät on rennot, joten mitään kovin muodollista me ei kutsukortteihinkaan haluttu. Mietittiin sellaista asiaa, että miten paikkakortit toteuttais. Ajateltiin tehdä paikkakortti jotenki niin, että vieraat sais sen muistoksi häistä. Ja tästä synty idea, että poltetaan tai kaiverretaan esim. sopivankokosesta koivusta sirklattuun kiekkoon vieraan nimi. Ja tän he sais viedä sitte kotia. Isä osaa tehdä tuommosia, joten täytyy siltä seuraavaks kysyä että suostuisiko tekemään. N. 25kpl pitäisi tehdä.

Koulukaveri soitteli juuri. Sovittiin että hän tulee käymään viime sunnuntaina. Ei tullut, ei ilmoittanut mitään, kuin vasta tänään. Hän saa toimia tavallaan, mutta itse en tuommoseen pysty. Jos oon sopinut jonku menon, niin silloin se meno toteutetaan, paitsi jos tulee este. Ja jos este tulee, siitä ILMOITETAAN ettei toiset joudu oottaa koko päivää. Ja kun tällä kaverilla ei edes ollu estettä, ei vaan kuulemma päässy lähölle. Joo, pikku asia maailmankaikkeudessa mutta tympii silti. Varsinki ku oottaa toista oikeesti, olis ollu kiva nähä. No, mut se siitä.

Pitäisi kai mennä laittamaan tukka jonkinlaiseen kuntoon (=harjata se) ja ehkä tätä kuukautisia enteilevää näppynaamaaki vois jotenki kohentaa. Pitäis opetella joku paskasen tukan piilotuskampaus, kun olis pitäny eilen pestä pää mutta en jaksanu mennä suihkuun. Joten, kiva sitte rasvalettinä pommpia koulusa.. oma vika :D Muutenki tää tukka-asia on aina jotenki hankalaa. Se on vähä niinkö paino: joko sitä on liikaa tai liian vähä, mutta ikinä et oo tyytyväinen. Mää pidin tosi lyhyttä poikatukkaa vuosia siks, että mulla on ihan pirun paksu, luonnostaan lainehtiva ja karhea tukka, ja urheillessa semmosta ei vaan voinu pitää. No, haaveilin sillon tietenki pitkästä, kauniista tukasta jonka laittaisin aina upeasti ku lähen johonki. No, nyt mulla olis tukka joka yltää melkein rintsikoihin asti takaa, ja en osaa laittaa sitä mitenkään + haaveilen lyhyemmästä tukasta joka olis helpompi laittaa. Paitsi että tuossa tulee virhe: kun mulla on ollu lyhyempi tukka, niin sitte se vituttaa ku sitä ei jaksa laittaa mitenkään. ELI oli miten oli, aina on huonosti :D:D

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, kiitos ja näkemiin!