Hyvää huomenta, vuodattajat!!

Täällä olen "jo" ylhäällä (huom. olen edelleen kesälomalla, joten siksi "jo" ;D) ja virkeänä suunnittelemasa päivän touhuja. Tai oikiastaan sitä että miten saisin takamukseni ylös sohvalta ja lähettyä aamulenkille. Tänään ohjelmassa on nimittäin puolisoni mummun kuljettamista sairaalakäynneille puolen päivän aikaan joten lenkki on ennen sitä tehtävä jos tänään meinaa. Ilta menee perheen kanssa touhutessa. Sää näyttää hyvältä, vaikka viileää onkin, mutta se on juoksulenkillä paras kun ei ole kovin kuuma.

Joo ja ihmettelen, miksi viime kirjotuksesa menin kehumaan että juoksu on alakanu tuntua hyvältä. Eilen sitte oli heti paljo tahkiampaa koko touhu.. ei sais mennä sanohon ääneen mutta ko ei opi niin ei opi ;D Olis mukavaa kun kehittys täsä juoksusa sen verran että edes kerran viikosa meno olis vähä helepompaa ko niillä neljällä muulla kerralla.. No, malttia vain ja kovasti palijo sitkeyttä niin eiköhän se siittä. Lopettaa ei saa vaikka pahalta tuntuis, jos ei haasta ihtiään ikinä niin ei myöskään kehity. Ihmisestä tulee helposti mukavuudenhalunen..

Tykkään hiljasista aamuhetkistä. Muistan lapsuudenkodista joitakin aamuja, kun pienenä heräsin isän töihin lähtöön niin äiti oli laittanut jo nurkkatakkaan valkean ja istuimme aamuhämärän hälvenemiseen saakka lämpimässä tuvassa. Varsinkin joulun alla nuo hetket sisälsi erityistä taikaa. Harmillista ettei tämän hetkisessä kodissamme ole takkaa. Se luo kodikkuutta, samoin kuin vaikka oma sauna . No niin mutta takaisin aiheeseen, eli aamuhetkiin. Niissä on vain yksi mutta. Yleensä multa menee ne hiljaset aamuhetket nukkuesa joten eipä sitä herkkua kovin usein oo nautittu :D Varsin usein kouluaamuinaki tulee nukuttua niin pitkään ko mahollista joten rauhalliset aamut on vain haavetta. Sittekö meillä on lapsia niin varmaan tämä HILJAISTEN aamuhetkien kaipuu senkun lisääntyy ;D

Olikohan tuo viikonloppuna tapahtunu vanheneminen jotenki erityisen konkreettista laatua ko tuntuu että tämmönen vanhojen asioitten muistelu senku lisääntyy ? Moni asia on muuttunu ihan tässä vuodenkin sisällä, kuten se että mieheni kanssa on tulevaisuudesta puhuessa keskusteltu myös ilmiöstä nimeltä vauva. Vuosi, pari sitte vauvoista puhuminen olis saanu kummanki meistä enempi tai vähempi paniikkiin, mutta ajan kuluesa eipä tuo ajatus enää niin hullulta kuulosta. Ehkä "viimeinen niitti" miehelleni oli se kun saimme alkukeväästä yhteisen kummityttären, ja saimme ristiäisissä pitää häntä sylissä. Enpä ole sellaista katsetta mieheni silmissä ennen nähnyt. Vauvakuumetta..??

Vaikka tässä vauva-asiassa ei aikatauluja tietenkään tehdä, eikä siihen voidakaan vaikuttaa loppuviimein itse, niin silti koulu on nyt ensin ykkössijalla että on sitte ammatti plakkarisa. Sitte saa mun puolesta tulla vaikka sitä perhettäki jos on tullakseen. Tykkään kuitenki opiskelemastani alasta niin paljo että haluan ehottomasti tehä työtäki josain välisä. Mutta kuten totesin, näihin asioihin myös luonnolla on sanottavansa ja katsotaan niitä asioita tarkemmin sitte ku ne on ajankohtasia oikiasti.

Näitä syvällisiä asioita pohdiskellessa toivotan samalla teille mukavaa tiistaita! ;)